Agility

Aiemmin Agility SM oli Östersundissa täällä. Tämä sivu on nyt saatavilla osoitteessa agilitysm.se.

Agility tarjoaa liikunnan riemua sekä koiralle että omistajalle

Koirasta on paljon iloa lemmikkinä jo pelkästään lenkkeilyjen ja vapaamuotoisen leikin myötä, mutta monet koiranomistajat kaipaavat niiden lisäksi myös jotain vaativampaa ja monipuolisempaa harrastusmuotoa. Esimerkiksi erilaisten koiriin liittyvien tapahtumien ja kurssien myötä on mukavaa tavata saman henkisiä ja samoista asioista kiinnostuneita koiraihmisiä, ja vaihtaa kuulumisia sekä jakaa tietoa kaikenlaisiin koira-aiheisiin liittyen. Harrastusten parista löytää uusia ystäviä, ja sekä omistajan että koiran sosiaalinen piiri laajenee, mikä rikastaa elämää monin tavoin.

Yksi suosituimmista koiraharrastusmuodoista on agility. Se on vauhdikas, koiran ja omistajan yhteinen liikuntaharrastus, joka tuo yhteen lajista innostuneet koiraharrastajat ympäri Suomen erilaisten treenien ja kilpailujen muodossa. Agilityn ideana on läpäistä erilaisista esteistä rakennettu rata, jossa omistaja tai koiran ohjaaja auttaa ja opastaa koiraa suorituksessa. Kaikkein aktiivisimmalla tasolla agility on totista touhua, ja lajissa kilpaillaan jopa maailmanmestaruudesta.

Agility edellyttää ketteryyttä ja hyvää kuntoa

Agilityrataan sisältyy yli hypättävien esteiden lisäksi myös esimerkiksi läpi mentäviä tunneleita ja renkaita, pujottelutehtäviä sekä pöydälle nousuja. Laji vaatii hyvää fyysistä kuntoa niin koiralta kuin omistajaltakin, sekä lisäksi ketteryyttä, notkeutta ja hyvää koordinaatiokykyä. Koiran tulee harrastuksen alkaessa olla täysikasvuinen ja kaikin puolin terve. Hyvä tottelevaisuus auttaa menestymään lajissa, ja ylipäätään hyvä yhteispeli koiran ja omistajan välillä on ensiarvoisen tärkeää.

Harjoittelu alkaa vähitellen niin, että koira totutetaan yhteen estetyyppiin kerrallaan, ja se saa makupalojen ja muiden kannustimien palkitsemana tutustua uusiin asioihin omaan tahtiinsa. Vähitellen kokemuksen karttuessa kaikki agilityradan tyypilliset esteet ovat hallussa, ja koirakko voi alkaa harjoitella kokonaisen radan suorittamista. Lajissa vertaillaan sekä radan suorittamiseen kulunutta aikaa, että esteiden läpäisyn virheettömyyttä. Ohjaajan suoritusta sen sijaan ei arvioida, eli ohjaustyyli on täysin vapaa.

© 2019 Agilitysm2017.fi. Alla rättigheter förbehållna.